top of page
Tutkimus

Tutkimustyössäni käsittelen ihmisääntä ja ihmisen kehollista kokemusta erityisesti laulamisen ja kuuntelemisen yhteydessä. Työni sijoittuu lauluntutkimuksen kentälle. Tutkimusotteeni on etnomusikologinen eli tarkastelen ihmisen musiikillista toimintaa myös kulttuurisesta näkökulmasta. Kehitän vokaalista soomaestetiikkaa eli ihmisen ääneen liittyvien esteettis-kehollisten kokemusten tutkimusta. Soomaestetiikkaan (engl. somaesthetics) liittyy myös kehollisten mentelmien ja kokemusten käytännönläheinen kehittäminen.

Kuuntelun kulttuurit

Syksyn 2022 olin mukana Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa ja Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa "ACMESOCS: Kuuntelun kulttuurit, medioidut äänet ja rakennetut tilat." Kävin tämän projektin puitteissa läpi palvelualojen työntekijöiden kokemuksia työpaikkojensa ääniympäristöistä. Tarkastelin, miten ihmisääni ilmenee ääniympäristössä ja miten eri tavoin ihmiset kokevat ympäristönsä äänet. Työskentelin hankkeessa yhdessä kolmen muun tutkijan kanssa.

Laulamisen tuntu

Vuosina 2018—2021 toteutin Tampereen yliopistossa postdoc-tutkimushankkeen "Laulamisen tuntu: esteettinen kehotietoisuus kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten vokaalisissa kokemuksissa", jonka rahoitti Koneen Säätiö. Tutkimuksen lähtökohtana oli ajatus siitä, että laulaminen on ihmiselle luontaista toimintaa. Silti kulttuurissamme on vallalla käsitys, että vain tietynlainen laulaminen on "oikeanlaista" ja vain tällä tavoin laulavilla on oikeus laululliseen ilmaisuun. Kuuroja, laulutaidottomia ja ääniongelmaisia on tähän saakka tutkittu lähinnä ongelmalähtöisesti. Tästä poiketen halusin tuoda esille näiden laulajaryhmien potentiaalin ja sen, miten monella tavoin laulamisen kokemukset vaikuttavat laulajiin, tuovat heidän elämäänsä merkityksellisyyttä ja luovat yhteyden kokemuksia niin muihin ihmisiin kuin koko maailmaan.

Osan tutkimuksesta toteutin vierailevana tutkijana Center for Body, Mind, and Culture -tutkimuskeskuksessa Florida Atlantic -yliopistossa USA:ssa. Toimin hankkeen aikana vierailevana tutkijana myös Helsingin yliopistossa. Hankkeeseen liittyviä julkaisujani löydät Julkaisut-sivulta.

Laulajan ääni ja ilmaisu

Vuonna 2012 ilmestyneessä väitöskirjassani "Laulajan ääni ja ilmaisu - Kehollinen lähestymistapa laulajan kuuntelemiseen, esimerkkinä Björk" pohdin sitä, miten kuuntelija voi aistia ja ymmärtää laulajan ilmaisua. Emme kuuntele toista ihmistä vain korvillamme vaan koko kehomme on mukana tässä aistimisen prosessissa. Laulajan ilmaisu voi liikuttaa meitä ja ottaa meidät kokonaisvaltaisesti haltuunsa. Kehitin tässä etnomusikologian alaan kuuluvassa työssäni analyyttisen kuuntelemisen rinnalle empaattisen kuuntelemisen menetelmää musiikintutkimuksen käyttötarkoituksiin. Analyysiesimerkkinä tutkimuksessa oli islantilaisen populaarimusiikin artistin Björkin Undo-kappaleen lauluesitys.

Muu toiminta

Varsinaisen tutkimustyöni ohella kirjoitan yleistajuista tietokirjaa ihmisäänen ja laulamisen hyvinvointivaikutuksista Suomen Tietokirjailijat ry:n apurahalla. Lisäksi toimitan ihmisääntä uusmaterialistisesti käsittelevää kansainvälistä antologiaa yhteistyössä kahden muun tutkijan kanssa. Toimin myös kansainvälisen Journal of Somaesthetics -lehden toisena päätoimittajana. Olen mukana tutkimusyhdistys Suoni ry:ssä kehittämässä aktivistista ja yhteiskunnallista musiikintutkimusta. Kehitän aktiivisesti myös suomalaista lauluntutkijoiden verkostoa. Lisäksi kuulun taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin tutkijaverkostoon sekä Suomen etnomusikologiseen seuraan, Suomen musiikkitieteelliseen seuraan ja Laulupedagogit ry:hyn.

bottom of page